731

Tätä naputtelen hiljaisen, mutta seisomisesta rankan työpäivän jälkeen kotona. Se tunne, että minulla on jotain muutakin elämää kuin tämä kotona olo, on silti huikea. Huomenna uudella innolla lasten kanssa kesäkerhon perhepäivään!

Olin ystävän kanssa viikonloppuna yhden yön äitienpäivälahjaksi saadulla hotellilomalla Hämeenlinnassa. Ihan ensimmäiseksi lauantaina aamupäivällä sännättiin Tiirinkosken tehtaalle. Siitä oltiin kuultu ja luettu niin paljon, eikä petytty.

Maalaismiljöö kanoineen, lampaineen ja rakennuksineen. Yhdessä nurkassa kahden naisen omistama sisustuskauppa, jossa teki mieli hipelöidä ihan kaikkea. Jotain lähti mukaankin. Kaupassa Kati kertoili meille tarinoita ja suositteli Hämeenlinnasta myös hyvän ruokapaikan! Taidetaampa joskus poiketa Tiirinkoskella uudestaan. Poiketkaa tekin, jos olette sinne päin suuntaamassa tai ohikulkumatkalla!










7 kommenttia:

  1. Mä oon Hämeenlinnasta kotoisin tai siitä naapuri kunnasta niin en ole ikinä käynyt enkä edes kuullut moisesta. Pitääpä googlettaa missä tuommoinen mahtaa edes olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googleta ihmeessä ja mene toki käymäänkin! :)

      Poista
  2. Kuulostaa tooosi kivalta! Reissu, reissukaveri ja työn tuoma ilo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin! Paitsi yksi pieni vika siinä oli, reissussa siis. Katos kun oli tarkoitus nukkua ja mä varmaan sitten stressasin siitä nukkumisen pakosta niin etten lopulta nukkunut ollenkaan... Mutta seuralainen oli oikeen kiva ja muutenkin oli mukavaa :)

      Poista
    2. Oijoi...se on siis harjoituksen puutetta! Ei muuta ku uutta samanmoista reissua suunnittelemaan. Harjoitus tekee mestarin!

      Poista
  3. Aiettä ihanalta näyttää putiikki! <3 m

    VastaaPoista