741

Meidän pidennettyä viikonloppua. Matkat yhden pysähdyksen taktiikalla. Reissu Haapajärven kautta Pyhäjoelle ja rannikkoa pitkin takaisin. Tuuli ja pölisevä maa veivät minulta äänen, muuten hyvä reissu. Hassut ilmat, vaatetus vaihteli toppapuvuista t-paitoihin. Teltassa nukutti hyvin, aamulla oli kuuma. Ensi vuonna Vaasaan.












740

Ompelin pitkästä aikaa. Pari päivää sitten laitoin instagramiin kuvan valmiiksi leikatuista legginseistä ja tänään kursin kokoon. Mallilla oli kokoajan joku laululeikki menossa ja pikkuvelikin halusi kuvaan yökkärissään.

Ostin joskus KappAhlilta kolitsipaidan, missä oli noita kissan päitä. Ei ehkä ihan paras kuosi minulle, mutta paidan hihoista tuli just sopivat pöksyt Bealle. Toiset ovat villaa. Ostin joskus ne Tallinnasta, en muista mistä kaupasta. Ne olivat ennenkin legginsit, melkein minun kokoiset, eivät siis ihan. Ja siksi päätyivät leikeltäviksi. Tytölle paremmat noin.

Huomenna kesälomareissuun! Telttayöt odottaa.



739

Muutamia uusia vaatteita lapsille. Tuon Bealle ostetun Espritin pinkin neuleen voisin ottaa itsekin. Edvinin tähtipaidat Nicolas/Jesper Junior. Tänä kesänä tarvitaan näitä pitkähihaisia. Toivottavasti ei enää kauaa.

Käytiin tänään tutustumassa lasten hoitopaikkaan ja -tätiin. Vaikutti hyvältä. Eiköhän nämä kuviot jotenkin syksyyn mennessä selkene.



738

Meidän juhannuspäivää.






737

Olenkohan kertonut joskus ennenkin? Tämä nimittäin on sellainen herkku, jota meidän taloudessa saan syödä ihan rauhassa itsekseen. Ei tuu kukaan kinuamaan. Ja sekös mua harmittaa... :D

Huomenna jo juhannusaatto! Kyllä kesä menee sitten äkkiä. Vaikka onhan tuota vielä jäljelläkin.



736

Näköjään blogikin on vähän lomafiiliksissä kun päivityksiä tulee näin harvakseltaan. Nyt paistaa aurinko, mutta muuten on kyllä ollut jotain ihan muunlaista säätä kuin toivottiin. Tänään silti mukava päivä, tuntunut lomapäivältä. Tehty koko perheen voimin kaikenlaista.

Iltapalaksi vattukiisseliä kermavaahdolla.



735

Lepponen kesäpäivä kotona. Lastenhoitaja avustamassa tässä ainaisessa äänten sekamelskassa :)

Äsken huomasin perhosen takertuneen keittiön ikkunaan. Siinä se vieläkin oleskelee. Toivotaan, että nämä aurinkoiset päivät saavat jatkoa huomisesta!


734

Ollaan oltu lauantaista asti Oulan kanssa kahdestaan kotona. Bea ja Edvin menivät sedän rippijuhliin ja jäivät mökille viikonloppua viettämään. Täällä on ollut hiljaista ja leppoisaa. Tosin vauvaa on saanut välillä oikein viihdyttämällä viihdyttää. Ollaan oltu valveillaoloaikana paljon ulkona. Lenkillä, pyöräilemässä ja puistopiknikillä. Uniaikaan kotona, silloin olen saanut kerrankin tehdä mitä ikinä haluan, yksin ja rauhassa. Lähinnä lukenut kirjaa terassilla auringonpaisteessa.

Huomenna on taas töitä. Ja arki, ei ihan perusarki, mutta sellainen kesäloma-arki.


733

Perjantai-iltana vietettiin Edvinin 2-vuotissynttäreitä, melkein kuukausi myöhässä tosin. Jännättiin vähän, saadaanko ukkonen ja kaatosade, mutta ei. Saatiin aurinkoinen ja lämmin kesäilta. Katettiin pöydät ulos terassille. Ohjelmassa oli yhdessäoloa ja harvinaisen onnistuneen mansikkakakun syömistä. Vieraina pojan kummeja perheineen. Ja erityisterveiset lähetetään sille yhdelle kaukana asuvalle kummille <3





732

Hämeenlinnaan meidän oli tarkoitus siis pohjimmiltaan mennä nukkumaan kaikki kasaantuneet univelat. Siltä osin reissu meni pipariksi. Kai minä yritin pakottaa itseni nukkumaan, mutta väkisinhän se ei toimi ja lopulta en nukkunut yhtään. Muuten oli oikein kivaa. Seura oli mukavaa ja kohde sopiva. Ei oltu kumpikaan aiemmin Hämeenlinnassa käyty, ainakaan ajan kanssa.

Hotelli Emilia oli ihan keskustassa, kävelykadun varressa. Melko pieni, kodikas paikka, marimekkoa huoneessa ja hyvä aamupala. Voin suositella.

Lauantai-iltana ihmettelimme koulujen loppumisen juhlintaa kirkon puistikossa ja torilla. Sunnuntaina kävimme Hämeen linnan puistossa ihan vain kävelemässä ja pelaamassa nurmikolla uunoa.








731

Tätä naputtelen hiljaisen, mutta seisomisesta rankan työpäivän jälkeen kotona. Se tunne, että minulla on jotain muutakin elämää kuin tämä kotona olo, on silti huikea. Huomenna uudella innolla lasten kanssa kesäkerhon perhepäivään!

Olin ystävän kanssa viikonloppuna yhden yön äitienpäivälahjaksi saadulla hotellilomalla Hämeenlinnassa. Ihan ensimmäiseksi lauantaina aamupäivällä sännättiin Tiirinkosken tehtaalle. Siitä oltiin kuultu ja luettu niin paljon, eikä petytty.

Maalaismiljöö kanoineen, lampaineen ja rakennuksineen. Yhdessä nurkassa kahden naisen omistama sisustuskauppa, jossa teki mieli hipelöidä ihan kaikkea. Jotain lähti mukaankin. Kaupassa Kati kertoili meille tarinoita ja suositteli Hämeenlinnasta myös hyvän ruokapaikan! Taidetaampa joskus poiketa Tiirinkoskella uudestaan. Poiketkaa tekin, jos olette sinne päin suuntaamassa tai ohikulkumatkalla!