447

Saatiin joulupukilta irtopohjavuoka ni kai sitä nyt on pakko kokeilla vaikka olis mikä herkkulakko. Minulla taloudellisista ja miehellä terveydellisistä syistä, hahaa :D

Ja näin sitä on paras testata. Murusta dominoita tai muita saman tapaisia pötköllinen, laita sekaan noin 100g sulatettua voita ja taputtele mössö vuoan pohjalle. Laita levyllinen taloussuklaata vesihauteeseen sulamaan ja viisi liivatelehteä kylmään veteen pehmentymään. Erottele kahden kananmunan valkuaiset ja keltuaiset, säästä molemmat. Sekoita sulaneen suklaan sekaan keltuaiset ja purkillinen maustamatonta tuorejuustoa. Vaahdota valkuaiset ja lisää jossain välissä sekaan pikkusen sokeria. Vaahdota purkillinen vispikermaa omassa astiassa. Lisää valkuaisvaahto ja kermavaahto suklaamössön sekaan varovasti, ei millään sähkövatkaimella. Laita liivatteet mukin pohjalle ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin paljon että ne liivatteet liukenee sinne. Sitten se liivatevesi myös sinne suklaamössön sekaan. Kaada sitten koko sotku sen keksipohjan päälle vuokaan ja laita jääkaappiin. Sitten joudut odottamaan, ainakin viisi tuntia. Lopuksi leikkaa kakku palasiksi ja laita se pakastimeen. Lauantaina voit ehkä sulattaa palasen Voit välissä salaa maistaa vähäsen.


7 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä:) pakko kokeilla jos vaikka malttaisi olla maistamatta;)

    VastaaPoista
  2. Oleppa hyvä, kannattaa kokeilla! On syötävän hyvää :)

    VastaaPoista
  3. Nam, tätä pitää kokeilla herkkupäivänä! :)

    VastaaPoista
  4. hei ni eikö liivatteet pitäs ekka pehementää runsaassa kylmäs vedes ja sitte vasta sulattaa kiehuvas nestees?
    Herkullisen olonen resehti,jotta varmaan tulee testattua ku ekka saan laihutettua joulukilot avaruuteen,heh,heh :)

    VastaaPoista
  5. voi mua pöllöä,mitenkähän mää jätin lukematta tuon kohan sun tekstistä jossa kirjotit tuon et pistäppä likkoon nuo lehet... taijan vähän syyttää nuita mun ihania kaksosia joitten kans valavoin yöllä melekeen viiteen saakka,(haukotuuus)
    pahottelen!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi hei! Pitäähän ne toki liuottaa :) tsemppiä valvomisiin!

    VastaaPoista
  7. Siis huhuh mitä unelmaherkkua. Heti testiin :)

    VastaaPoista