Blogi täyttyy näistä virkkausjutuista. Siinä näperrellessä voi ajatella jotain muuta. Pallon sain lopultakin eilen illalla valmiiksi. Punainen raita tuli piristämään, koska sininen loppui ihanien tavaroiden kaupasta kesken.
347
Viime yö ja tämä päivä mennyt aika lailla pyllylleen. Ei mulla oo edes muita puheenaiheita enää kun tuo huutava poika. Siltä ainakin tuntuu. Ainakin välillä, silti aika usein.
Blogi täyttyy näistä virkkausjutuista. Siinä näperrellessä voi ajatella jotain muuta. Pallon sain lopultakin eilen illalla valmiiksi. Punainen raita tuli piristämään, koska sininen loppui ihanien tavaroiden kaupasta kesken.
Blogi täyttyy näistä virkkausjutuista. Siinä näperrellessä voi ajatella jotain muuta. Pallon sain lopultakin eilen illalla valmiiksi. Punainen raita tuli piristämään, koska sininen loppui ihanien tavaroiden kaupasta kesken.
346
Näistä tulee ehkä kylppärin matto. Ehkä itselle tai ehkä jollekin lahjaksi. Näyttää aika siniseltä, mutta on oikeasti enemmän harmaa. Sitä paitsi E, kyllä se oli kuusi- eikä kahdeksankulmio :)
345
Luettiin ennen päiväunia Bean kanssa Kuka lohduttaisi Nyytiä? Ihana kirja, kauniit kuvat. Mulla tulee siitä mummi mieleen. Nyt koko muu perhe nukkuu. Tuntuu niin sunnuntailta. Taidan ottaa vähän jäätelöä ja herkutella yksin.
344
Käytiin lunastamassa tänään tovereiden lahjoittama yllätys. Ja kyllä nautittiin niistä neljästä ja puolesta tunnista ihan valtavasti. Ihan kahdestaan. Uikkarit kuivumassa kylppärissä pulikoinnin päätteeksi. Mahat täynnä hyvää ruokaa. Lapset oli pärjänny kotona ihan loistavasti.
342
Pahimmillaan poika oli huutava, tummanpunainen, kaarelle jännittynyt paketti, jonka vatsa oli pingottunut palloksi kuin nälkää näkevällä afrikkalaislapsella. Itkussa oli vain yksi sävy: täysillä. Olimme varmoja, että lapsella oli kipuja.
Kohtaukset alkoivat koetella voimia. Parhaimmillaan poika itki kuusi tuntia putkeen.
Painelimme lapsen jalkapohjia, silittelimme vatsaa ja hieroimme selkää. Hieronta oli mukavaa ajankulua, mutta itku oli ja pysyi.
Mitä rajumpaa ravia, sitä vähemmän lapsi itki. Jalkakyykyt olivat oiva liike. Mitä alemmas kyykistelimme, sitä parempi teho. Kävelimme ympäri asuntoa mitä kummallisimmilla askelluksilla ja toivoimme, että itku loppuisi seuraavana päivänä.
Lapsemme itkukohtaukset mietityttivät myös sukulaisia ja ystäviä.
Karsin ruokavalioni minimiin. Muutaman viikon kuluttua palautin ruoka-aineita dieettiini yksi kerrallaan. En huomannut mitään eroa.
Kokeilimme kantoliinaa, kapaloa, rintareppua, maitohappobakteereja.
Olin kuvitellut kuljeskelevani vauvan kanssa päivät pitkät kaupungilla, käyväni kahviloissa ja istuvani puistossa. En voinut lähteä mihinkään.
Tajusimme olevamme koliikkiveneessä yhdessä. Emme riidelleet. Emme olisi ehkä edes jaksaneet.
Pahimmalle tuntuivat hyvää tarkoittaneet kommentit, joissa muistutettiin, että "kaikki lapset itkevät" tai "lapsiperhe-elämä ei ole helppoa". Tunsin syyllisyyttä, että otin itkukohtaukset niin raskaasti.
Huomasimme, että pysyimme rauhallisempina ja vauvaa oli paljon mukavampi heijata sylissä, kun kuunteli samaan aikaan musiikkia tai televisio-ohjelmaa.
Pian itkukohtauksia oli vain muutama päivässä.
Ylläolevat ovat suoria lainauksia tänään postiluukusta kolahtaneesta vauva-lehdestä. Suoraan kuin meidän elämästä viime kuukausien ajalta. Meillä oli jalkakyykkyjen sijasta jumppapallo ja olympialaiset suorana netistä 12 tuntia päivässä taisivat pelastaa hermoromahdukselta. Nyt olemme jo tuossa muutaman itkukohtauksen vaiheessa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, ehkä meilläkin on joskus aurinkoinen yksivuotias poika.
Tuli itku kun ystävä kävi ovella. Kiitos kaikille meitä ajatuksin, sanoin ja teoin muistaneille!
Kävin kaupungilla pikku kierroksen. Matonkuteita ja sukkia ostamassa. H&M:n kassalla myytiin sydämellisiä keittiöpyyhkeitä, niitä tarttui myös mukaan. Ja torilta metrilakuja. Kajaanissa tuoksui syksy ja suunnistuksen maailmancup. Hannu ja Bea lähtivät seuraamaan sitä tuonne sateeseen.
Kohtaukset alkoivat koetella voimia. Parhaimmillaan poika itki kuusi tuntia putkeen.
Painelimme lapsen jalkapohjia, silittelimme vatsaa ja hieroimme selkää. Hieronta oli mukavaa ajankulua, mutta itku oli ja pysyi.
Mitä rajumpaa ravia, sitä vähemmän lapsi itki. Jalkakyykyt olivat oiva liike. Mitä alemmas kyykistelimme, sitä parempi teho. Kävelimme ympäri asuntoa mitä kummallisimmilla askelluksilla ja toivoimme, että itku loppuisi seuraavana päivänä.
Lapsemme itkukohtaukset mietityttivät myös sukulaisia ja ystäviä.
Karsin ruokavalioni minimiin. Muutaman viikon kuluttua palautin ruoka-aineita dieettiini yksi kerrallaan. En huomannut mitään eroa.
Kokeilimme kantoliinaa, kapaloa, rintareppua, maitohappobakteereja.
Olin kuvitellut kuljeskelevani vauvan kanssa päivät pitkät kaupungilla, käyväni kahviloissa ja istuvani puistossa. En voinut lähteä mihinkään.
Tajusimme olevamme koliikkiveneessä yhdessä. Emme riidelleet. Emme olisi ehkä edes jaksaneet.
Pahimmalle tuntuivat hyvää tarkoittaneet kommentit, joissa muistutettiin, että "kaikki lapset itkevät" tai "lapsiperhe-elämä ei ole helppoa". Tunsin syyllisyyttä, että otin itkukohtaukset niin raskaasti.
Huomasimme, että pysyimme rauhallisempina ja vauvaa oli paljon mukavampi heijata sylissä, kun kuunteli samaan aikaan musiikkia tai televisio-ohjelmaa.
Pian itkukohtauksia oli vain muutama päivässä.
Ylläolevat ovat suoria lainauksia tänään postiluukusta kolahtaneesta vauva-lehdestä. Suoraan kuin meidän elämästä viime kuukausien ajalta. Meillä oli jalkakyykkyjen sijasta jumppapallo ja olympialaiset suorana netistä 12 tuntia päivässä taisivat pelastaa hermoromahdukselta. Nyt olemme jo tuossa muutaman itkukohtauksen vaiheessa. Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa, ehkä meilläkin on joskus aurinkoinen yksivuotias poika.
Tuli itku kun ystävä kävi ovella. Kiitos kaikille meitä ajatuksin, sanoin ja teoin muistaneille!
Kävin kaupungilla pikku kierroksen. Matonkuteita ja sukkia ostamassa. H&M:n kassalla myytiin sydämellisiä keittiöpyyhkeitä, niitä tarttui myös mukaan. Ja torilta metrilakuja. Kajaanissa tuoksui syksy ja suunnistuksen maailmancup. Hannu ja Bea lähtivät seuraamaan sitä tuonne sateeseen.
341
Eilisestä jäi mielen pohjalle kutittelemaan ajatus, että pyytäkää tyytyväistä mieltä. Mukava ilta oli. Toisella meksikon pikajunan rosvolla oli linssittömät rillit. Syksy saa parvekekukan pudottamaan terälehtensä pikkuhiljaa, vielä on silti melko hyvävoimaisen näköinen. Alla sekalaisia otoksia.
340
Pikkumies saa jo perunaa ja porkkanaa, joka päivä. Tuli yks päivä mieleen, että soseita saa kaupastakin. Ei oo pakko ite alkaa sotkemaan ja menettämään hermoja kun ei millään saa tarpeeksi sileää. Tänään oltiin leikkimässä tovereiden luona, ensi kerralla otan kameran mukaan. Huomenna on minun ikioma vapaailta. Viikonloppureissuun ei taideta lähteä, alkaa vähän tuntumaan siltä.
339
Tiedättekö? Ensin tulee ajateltua kaikki rumat sanat, ainakin melkein. Sitten tulee itku, sitten epätoivo ja sitten taas ne rumat sanat, mutta vain ajatuksiin. Ja sen jälkeen on pakko ruveta tekemään jotain hirveellä tahdilla. Esimerkiksi tiskata, sinne tiskiveteen voi ihan hyvin tiputtaa muutamat raivon kyyneleet. Ja kun on vähän parempi olo, voi vaikka leipoa raparperipiirakkaa. Ja lasten pitää saada kunnon rutistukset ja ehkä miehenkin, jos se suostuu. Sitten on pakko pyytää joku piristävä vieras syömään sitä piirakkaa. Illalla on kaikki taas ihan hyvin, kunhan vaan malttais vielä mennä ajoissa nukkumaan.
Ja lopulta tekee mieli pyytää anteeksi jokaiselta naapurin mummoltakin, jolle ei voinut hymyillä kun aamupäivällä törmättiin rappukäytävässä.
Ja lopulta tekee mieli pyytää anteeksi jokaiselta naapurin mummoltakin, jolle ei voinut hymyillä kun aamupäivällä törmättiin rappukäytävässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)