840

Sunnuntai-illan voimajooga, kaverina inwell. Voin suositella!



839

Jonkin aikaa sitten siirrettiin Ava nukkumaan Bean kanssa entiseen vierashuoneeseen. Nyt meillä on tyttöjen huone vispipuuroverhoineen ja pinkkeine päiväpeittoineen. Erityisesti isompi tytöistä on tästä onnessaan.



838

Kerhopäivä vaihtui tänään kotipäiväksi. Auto valui aamulla jäisellä pihalla naapurin pusikkoon, eikä liikkunut eteen eikä taakse. Ihan mukavaa oli kotonakin.






837

-17 on jo ihan hyvä juoksulämpötila. Ja mikä ihana auringonpaiste! Kovin pitkää lenkkiä en juossut, mutta semmosen perusvitosen kuitenkin.

Pukeminen on oma operaatio sinänsä. Mutta kun on hyvät varusteet niin hyvin kulkee. Alusvaatteet, tekninen aluskerrasto, urheilusukat, ohuet villasukat, fleecepaita, kauluri, windstopper-juoksutrikoot, kuoritakki, pipo, topparukkaset ja lenkkarit. Lumen satamisen jälkeen olen juossut polkujuoksukengillä, mulla niissä on vähän isompi kuviointi pohjassa ja sisälle mahtuu villasukat. Pimeällä pitää muistaa vielä heijastinliivi!

Kello käyntiin ja menoksi. Juoksuiloa :)




836

Tästä joskus haaveilin, että voin viedä lapset luistelemaan.

Pakkasta uhmaten lähdettiin. Nämä kaksi vinkuvat sinne joka päivä, kelistä riippumatta. Muutaman kerran ollaan käyty ja hyvin jo pysyvät pystyssä. Nyt jäi vähän lyhyeksi. Tuntuu aika nopeasti varpaissa tuo -23 astetta.




835

Muutama kuva meidän joulusta.






834

Eilen tultiin kotiin lomareissusta. Tänään on yritetty toipua :P

Illalla satoi lunta ja tänään paistoi aurinko. Sanoin jo, että tuntuu vähän keväältä, vaikka oikeastaan talvikin on vasta alussa. Päivä jo pitenemään päin silti. Ihanaa. Pakko oli edes hetkeksi päästä ulos.





833

Jouluiloa jokaiseen kotiin!

Meidän joulu on tänä vuonna mieheni veljen perheen luona. Nautitaan, syödään hyvin ja lapsilla on serkuista seuraa. Touhua ja rauhaa yhtä aikaa. Kahden tai oikeastaan kolmen perheen perinteitä. Ihania hetkiä teidänkin erilaisiin jouluihin.


832

Vähän joulua kotiinkin, vaikka joulunaikaa ei täällä vietetäkkään.





831

Pari värillistä arkikuvaa, vauva leikeissään ja toiseksi nuorimmainen päiväunillaan. Kaksi asiaa hukassa, siivousinto ja joulumieli. Jälkimmäistä etsitään tänään jouluradion klassiselta kanavalta, ensimmäinen saa odottaa. Nyt alan takan lämmitykseen.