825

Meidän pienet. Meidän vauvasta on tullut pieni tyttö, isoveljen paras kaveri. Niin onnessaan toisistaan.



824

Terveiset lomareissun viimeiseltä etapilta Joensuusta.








823

Luultiin, että eilen sataisi. Sadepäivän retken kohteeksi suunniteltiin Suomen Rautatiemuseota Hyvinkäällä. Retki tehtiin, mutta aurinko paistoi. Junien jälkeen mentiin ostamaan jäätelöt.

Voin suositella paikkaa, lasten kanssa tai ilman. Jos museo ei niin kiinnosta vaikka kannattaisi, niin sitä ympäröivällä mukavan oloisella puistoalueella on kahvila. Ja kesäisin pieni puistojuna, jonka kyytiin pääsee ostamalla muutaman euron lipun.










822

Avan ensimmäinen kesä.




821

Nyt alan minäkin nauttia helteistä ja lomasta. Kahden viikon sisään on ollut reilusti enemmän työ- kuin kotipäiviä. Koti-isi on suoriutunut loistavasti.

Muutama pieni juttuhetki on viime aikoina jäänyt mieleen. Ensimmäinen samalla tiellä asuvan vanhan pariskunnan ja toinen vasta mummoksi tulleen asiakkaan kanssa.

Onko nämä kaikki omia? No tehän ootte ehtiny, sehän se on elämän tarkoitus.

Sinulla ei taida vielä lapsia olla? Ai, no sitten tiiät, että se on pienten lasten kanssa rankkaa. Mutta kuule, tämä mummona oleminen on mukavaa.



820

Juhannuksen hulinan jälkeen tänään on ollut mukavan leppoisa kotipäivä. Ensimmäinen kunnon kesältä tuntunut. Syötiinkin ulkona. Uudet perunat, sipuli-voikastike, silli ja salaatti. Niistä on paras kesäruoka tehty. Jäätelöä jälkkäriksi.




819

Löysin kameralta muutamat kuvat Bean kaverisynttäreiltä reilun viikon takaa. Naapurin tytöille vietiin kutsut edellisenä iltana. Muutama tunti prinsessahulinaa ja tyttö oli tyytyväinen. <3

Tänään vietetään juhannuspäivää mun tädin perheen luona. Toivottavasti ei sada. Hyvää keskikesän juhlaa teillekin!



818

Joku aika sitten minut pyydettiin Vimman vaatekutsuille. Eilen niitä kekkereitä vietettiin olkkarissa. Vimmamama Marjut kertoi meille Vimman tarinaa ja sitten päästiin shoppailemaan. Ilta-auringon paisteessa tunnelma oli leppoisa. Tein löytöjä ja nautin kohtaamisista, pienistä juttuhetkistä uusien tyyppien kanssa. Emännät olivat järkänneet paikalle pientä purtavaakin. Kiitos kutsusta, Satu!

Iltateelle ajoin vielä ystävän luo.











817

Viime viikon Hannu oli hommissa kotipaikkakunnallaan. Jäin suosiolla lasten kanssa kotiin, saipahan toinen siinä sivussa vähän omaa lomaakin. Kaksi siskoani tuli tänne avuksi. Ilman en olisi varmaan selvinnyt.

Yhtenä päivänä ajeltiin Kellokoskelle Björkenheimin puistoon retkelle. Iso leikkipuisto, eväät ja kavereita. Vielä kun olisi tuullut vähän vähemmän. Oikeaa kesää vielä odotellaan, vaikka muutama shortsipäivä on jo ollutkin.





816

Myönnän, että mulla on ollut jotain pieniä ennakkoluuloja parsan suhteen. Viikolla kuitenkin ruokakaupassa törmäsin siihen ja ostin. Tänään päätin lopulta tehdä siitä jotain. Seuraksi valikoitui broileri, ihan yksinkertaisesti siksi, että oli menossa päiväys umpeen. Selasin netistä erilaisia parsaa ja broileria yhdisteleviä ohjeita ja tein silti ihan omanlaisen.

Kuori nipullinen parsoja nupusta alaspäin ja leikkaa puumainen pätkä varresta pois. Paista broilerin fileesuikaleita pannulla, mausta oman maun mukaan. Levitä ne vuoan pohjalle. Laita pannulle reilusti voita. Paista parsat, kääntele kuultaviksi ja pehmeiksi, noin 5 minuuttia. Lado rasvaiset parsat broilerien päälle vuokaan. Anna valua hetki ja syö.

Lapsetkin söi. Omastakin mielestä oli ihan hyvää. Ensi kerralla kokeilen pekoniin käärimistä.