160

Ihan tavallinen perjantai. Bea saa purkista spagettia. Ei joudutakaan olla tytön kanssa kahestaan viikonloppua, koska koko perheellä on pientä flunssaa (myös sillä, jonka piti lähteä Leppävirralle pelaamaan lätkää). Oon tuskaillu tänään Kelan verkkopalvelun lomakkeita. Oonko ainoa, joka ei osaa täyttää niitä? Imuroida ja tiskatakin pitäis, ehkä kohta.

Lisäsin eilen kirppikselle paljon tavaraa kaappien perukoilta. Sen operaation jäljiltä lamppu lojuu lattialla ja Suomi-Venäjä peli venäjänkielisellä selostuksella meni melkein ohi.


159

Ei ehtiny eiliset vieraat saada vaaleanpunaista puuroa, kiitos kuitenki käynnistä! Tänään sitä voi tulla syömään, vatkasin sen heti aamulla. Meijän pieni mutrusuu hapsuhiuksi alkaa kaivata jo päiväunille. Viimeyönä Bea nukku hyvin, mutta me Hannun kanssa taidettiin pyöriä reilusti puolen yön yli. Taidan itekin ottaa torkut kohta. Jospa ne auttais tähän nuhaankin, mikä yöllä alko. Toivottavasti ei pahene ainakaan. Illalla olis taas jumppa.


158

Kirppisreissun saldoa. Lähdin ihan yksin kävellen (täällä on enää vaivaiset 20 astetta pakkasta) kirpputorille etsimään jotain. Muutamat kolitsit itelle ja Bealle. Isin pienelle pojalle kesäbody. Ja tullessa JIM&JILLin näyteikkunasta bongattu kauan etsitty musta trikoopipo. 7,95€ on vähän liikaa trikoorätistä, mutta semmosen nyt tarviin mihin saan kaikki hiukset ja muut hapsut tungettua. Vielä kahvit Mokkakahvilassa ja kotiin. Hyvä reissu.


157

En kestä jos tuo yks ihana vaippapöksy ei nuku tänään puolta tuntia pidempiä unia. Ei ehi kerrassaan tehä mitään. Olohuoneen seinä sai eilen "uutta taidetta" kuten mies asian ilmaisi. Aamuaurinko paistoi nätisti sälekaihtimien välistä, mutta taas on ihan liian kylmä. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että täällä ihan odotetaan vauvaa. Aamulla ja illalla on selkä niin kipee ettei tuu elämästä mitään. Huusin huuto.netistä lisää palikoita, toivottavasti saan ne. Ja tuonne sivuun lisäsin Kirppiksen, mistä voi ostella kaikkea, mitä me ei enää tarvita.




156

Arvonnan voitti Enni, onnea! Laitatko sähköpostiin osoitetiedot, niin pistän tipun postiin.

Viime yö meni ihan pipariksi. Bea heräili ja kukkui ylhäällä muutaman tunnin ihan keskellä yötä. Kuulemma halus vaan änäripelejä kattomaan, isin opetus menny perille. Tuuli oli kasannut ikkunan eteen lumikinoksen, sitä ihmeteltiin aamulla. Päiväunille typy nukahti aikaisin ja mamma nosti jalat seinälle. Villapaidan ja sukat on mummu tehnyt. En oo vielä varma, tykkäänkö tosta härpäkkeestä, minkä askartelin eilen olohuoneen kattolampun ympärille. Vähän liian jännittävä kapistus, mutta valaisee ainakin kunnolla.




155

Vielä ehtii osallistua tipun arvontaan!
Ja semmonen lisäys, että kaks arpaa suodaan niille, jotka ovat listautuneet lukijoiksi :)

Minä täällä kaipaan kesää tai lämmintä ilmaa ainakin. Lämpimään pitäis päästä, mutta ei oo nyt ihan lähiaikoina reissua tiedossa. Kateellinen kaikille, jotka pääsee. Vaikka ei sitä varmaan kovin kateellinen kannattais olla, alkaa vaan ärsyttää. Kuva vuosi sitten uuden vuoden aikoihin Puerto Ricosta Gran Canarialta. Bea mahassa, viikkoja muutama enemmän kuin nyt.

154

Oikeen valoisa sunnuntai, ainakin ulkona. No tulee se valo ikkunasta sisäänkin. Ai herkku, että tuleekin. Saas nähdä kärsiikö äänestysprosentti näistä pakkasista. Pitäis itekin vaivautua sata metriä ulkoilemaan, että sais äänensä annettua. Kunpa saatais hyvä presidentti.

Olkkarin taulu lensi eteiseen ja sitä voi nyt ihailla vessassa kykillä istuessaan, jos kärsii pitää ovea auki. Hyllyt laitettiin pinoon viime viikolla, kun typy alkoi vedellä stereoita alas. Nyt se yltää vaan omiin kirjoihinsa ja on oppinut loukkaantumaan, jos kielletään jostain. Ruoaksi nakkeja ja jälkkäriksi laskiaispullaa.




153

Eilen sinnittelin ilman pullaa ja tänään sitten söin levyllisen suklaata, viikonloppu. Varpaista on alkanut näillä pakkasilla tuntua, että olohuoneeseen tarvittaisiin matto. Kauppareissulla sitten ylipuhuin miehen (joka sai uuden lätkämailan) ostamaan meille pari vaaleaa nukkamattoa. Ne passaa oikein hyvin olohuoneeseen. Sitten kun olen rikas, ostan vielä kolmannen ja ompelen kaikki yhteen. Vielä ne on vähän rutussa, mutta eiköhän nuo tosta oikene pikkuhiljaa.


152

Jumppakaverini sairastui eilen. Paranehan pian! Kyllä nimittäin tympäs lähteä jumppaamaan. Mietin ja pohdin ja lopulta itku kurkussa lähdin käynnistelemään 30 asteen pakkaseen jäätynyttä autoa, voi toista raukkaa. Mutta onneksi lähdin. Hyvillä mielin ja joka lihas kipeenä tulin kotiin. Jo pukuhuoneeseen astuminen nosti välttämättä hymyn korviin. Kukaan 20-65 v ei ollut lähtenyt liikenteeseen ilman toppahousuja, kuomat olivat suosituimmat kengät. Siellä ne kaikki kököttivät rivissä kun vähän myöhässä juoksin vaihtamaan kamppeita.

Tänään sain nukkua pitkään, kiitos siitä. Heräsin kaaokseen, mutta ei paljon nyt jaksa kiinnostaa. Toinen rakas on koulussa ja toinen nukkuu päiväuniaan. Minä kyhjötän sohvan nurkassa tietokoneen kanssa. Miksei meillä voi olla tyylikkäästi kaaos? Vähän niinkun tyylikkäitä leluja siellä täällä, trendilehtiä jossain nurkassa ja muutama likanen lautanen tiskialtaassa. Pyh, sohvalta saa raivata tilaa, että mahtuu istumaan, lattialla kirjat, lelut ja vaatteet sulassa sovussa rattaiden ja minkä lie veropapereiden kanssa, keittiössä biojätteet yhdellä lautasella ja loput lautaset lusikkoineen läjässä altaan pohjalla. Se on sitä tavallista. Jospa sitä alkais siivoomaan viidettä kertaa tälle viikolle ja lämmittäis vaikka palkinnoksi pakkasesta jumppakaverini leipomaa pullaa, herkkulakkoa uhmaten.




151

Helmikuu ja valo lisääntyy kokoajan. Pakkanenkin kiristyy, joka päivä tulee uusi pakkasennätys. Voi teitä Taivalkoskella ja Kuusamossa asuvat, teillä taitaa olla vielä vähän kylmempää. Alotettiin tämä kuukausi nukkumalla hyvät päiväunet. Pullaposket siinä somasti vierekkäin, Hannu otti kuvan. Tehtiin gourmet ruokaa, makaroonia ja jauhelihaa. En edes jaksa laskea monesko päivä ollaan vaan sisällä.