152

Jumppakaverini sairastui eilen. Paranehan pian! Kyllä nimittäin tympäs lähteä jumppaamaan. Mietin ja pohdin ja lopulta itku kurkussa lähdin käynnistelemään 30 asteen pakkaseen jäätynyttä autoa, voi toista raukkaa. Mutta onneksi lähdin. Hyvillä mielin ja joka lihas kipeenä tulin kotiin. Jo pukuhuoneeseen astuminen nosti välttämättä hymyn korviin. Kukaan 20-65 v ei ollut lähtenyt liikenteeseen ilman toppahousuja, kuomat olivat suosituimmat kengät. Siellä ne kaikki kököttivät rivissä kun vähän myöhässä juoksin vaihtamaan kamppeita.

Tänään sain nukkua pitkään, kiitos siitä. Heräsin kaaokseen, mutta ei paljon nyt jaksa kiinnostaa. Toinen rakas on koulussa ja toinen nukkuu päiväuniaan. Minä kyhjötän sohvan nurkassa tietokoneen kanssa. Miksei meillä voi olla tyylikkäästi kaaos? Vähän niinkun tyylikkäitä leluja siellä täällä, trendilehtiä jossain nurkassa ja muutama likanen lautanen tiskialtaassa. Pyh, sohvalta saa raivata tilaa, että mahtuu istumaan, lattialla kirjat, lelut ja vaatteet sulassa sovussa rattaiden ja minkä lie veropapereiden kanssa, keittiössä biojätteet yhdellä lautasella ja loput lautaset lusikkoineen läjässä altaan pohjalla. Se on sitä tavallista. Jospa sitä alkais siivoomaan viidettä kertaa tälle viikolle ja lämmittäis vaikka palkinnoksi pakkasesta jumppakaverini leipomaa pullaa, herkkulakkoa uhmaten.