621

Tehtiin loman loppuun pieni reissu koko perheellä. Käytiin miehen kotipaikkakunnalla moikkaamassa serkkuja. Yövyttiin Bean kummien luona ja samalla nähtiin meidän pientä punavalkoraitapaitaista kummipoikaa, joka oli kasvanut kesästä valtavasti! Mennessä satoi vettä, reissussa ollessa se vaihtui lumeksi. Onneksi oli lapsille toppapuvut mukana. Autossa vielä kesärenkaat, siksi vähän jännitti kotimatka. Perille päästiin. Mukavaa oli, mukavaa olla taas kotona. Kuvat reissusta kännykällä räpsittyjä.

Tänään saatiin vielä kylään harvinainen vieras, Edvinin kummitäti.

Huomenna jatkuu miehen työt kolmen viikon loman jälkeen. Jännittää vähän, mutta enköhän minä noiden kolmen kanssa pärjää.








620

Pienin nautti silminnähden kylvystä uudessa ammeessa. Pyyhkeen sai lahjaksi isin työkavereilta. Ja isoveli hoitais innokkaasti. Ei vaan vielä hallitse noita pieniä sopivasti pulleita käsiään.



619

Siivouspäivän päätteeksi maistuu tätin tekemä pulla. Eiliseltä ikean reissulta meille kotiutui valkoinen Agam kaksivuotiaan käyttöön. Pari muuta pientä juttua myös, niistä myöhemmin.

Irtoileviin huopapehmusteisiin kyllästyneenä teippasin semmosella jääkiekkoteipillä tänään meidän keittiön pinnatuoleille sukat. Nuo luulis pysyvän.



618

Uskaltauduin ekaa kertaa yksin kaikkien kolmen kanssa käymään puistossa. Oula nukkui koko reissun ja Edvinkin nukahti tullessa rattaisiin. Bea käveli koko matkan kotiin asti. Meidän iso tyttö, joka oli yökylässäkin serkkujen luona ihan yksin. Jäi sinne kyläreissulta eilen illalla, vilkutti vaan ja toivotteli hyvät yöt kun lähdettiin poikien kanssa kotiin nukkumaan.





617

Söpöläismytty kapalossa. Lahjaksi saatu Seppälän viltti soveltuu hyvin tarkoitukseen. Kiitos!


616

Käytiin nauttimassa tänään ei niin kylmästä syyssäästä koko perheen voimin. Vauva nukkui vaunuissa koko puistoreissun. Bea ja Edvin selvästi nauttivat ulkoilusta. Ja me Hannun kanssa tietysti myös. Iltaruoaksi haettiin kebabit pitkästä aikaa. Nyt ajoissa nukkumaan.

Paras ruska on jo ohi, mutta etupihalla haavat loistavat silti vielä kirkkaan keltaisina.

615

Lettipäällä oli tänään iltapäivällä tärkeitä hommia tietokoneella.



614

Kymmenen päivää Oulaa vanhempi Peppi-vauva perheineen kävi meillä kylässä tänään. Meni päivä taas niin nopeasti. Syötiin lohisalaattia, saunottiin ja jutusteltiin. Oltiin vaan. Lapsetkin oli suurimmaksi osaksi hyvällä tuulella. Vauvat uinui ja söi <3







613

Minä ja se nuken kokoinen ollaan tultu kotiin muutaman päivän sokeriarvojen seuraamisen jälkeen.


612

Eilen iltapäivällä syntyi maailmaan pieni ja suloinen Oula-poika <3