Bea tänään 2 vuotta! Kaksi vuotta sitten unisammakko tuntui jotenkin isommalta :)
512
Tilausmekkoa tehdessä innostuin pitkästä aikaa tekemään itellekin mekon. Saa nähdä osaanko tuota käyttää. Takana on päälle ommeltu iso tummanvihreä vetskari. Vähän niinkuin koristeena. Silitystä vielä kaipais. Ilmeet ei ollu kaikista edustavimpia.
511
On vähän Beaan painottunu näköjään tää päivittely. Se kun häärää täällä yhtä sun toista jatkuvasti. Tänään aamulla puki omatoimisesti yökkärin päälle ulkovaatteet. Tai siis kurahanskat, kevättakin, pipon ja kuomat tietenkin vääriin jalkoihin. Kohta 2-vuotiasta ei oikein voi päästää vielä yksin ulos. Meni sitten parvekkeelle nukuttamaan nallea päiväunille. Siinä samalla sai ihastella huhtikuun puolenvälin lumisadetta, huoh.
510
Aloin tekemään yhtä tilausmekkoa, tällä kertaa parin valmiin kaavan yhdistelmästä. Yks pikku apulainen teki vieressä omia hommia. Toinen lähti isin kanssa vaihteeksi käymään terveyskeskuksessa. Jospa ne laittais sille lähetteen nyt vihdoin korvapolille.
509
Eilen keinuttiin vielä mumman ja Jilla-tädin kanssa naapurikoulun pihalla. Iltapäivällä lähtivät ajamaan kotia kohti. Tänään aamulla Edvinkin pääsi ekaa kertaa keinumaan puistoon.
Hannu ehti käydä yhen yön pikareissulla mökillä. Pääsi pilkkimään, oli siitä koko talven haaveillu :)
Hannu ehti käydä yhen yön pikareissulla mökillä. Pääsi pilkkimään, oli siitä koko talven haaveillu :)
508
Juhlittiin Bean 2v synttäreitä vähän etukäteen. Vaari oli käyny ostamassa hartaasti toivotun paketin. Nyt ei tarvi enää tytön tyytyä taaperokärryihin.
507
Siinä pienin täti ja toiseks pienin eno Bean kanssa iltasatua kuuntelemassa. Ihania yövieraita saatiin!
506
Huomenna saadaan semmosia vieraita ettei ookaan aikoihin saatu. Kyllä niitä täällä odotellaan! Joka oven kolahduksesta yks räpätäti luulee että nyt... Eikä vieläkään.
Rairuohot jäi tänä vuonna vähän viimetippaan. Nythän nuo näyttää jo ihan kasvaneen.
Rairuohot jäi tänä vuonna vähän viimetippaan. Nythän nuo näyttää jo ihan kasvaneen.
505
Ostin nuhanenälle kirppikseltä uuden uikkarin. Tropiikin lomaa odotellessa, muutama viikko enää. Muistin just että taitaa S&S:lla olla samanlaiset?
504
Meijän pikku pääsiäispuput. On ollu tohinaa jos toisenlaista. Lauantaina tehtiin päivän reissu Kuopioon lasten serkkuja tapaamaan, uimaan ja olemaan. Eilen palauduttiin reissusta. Tänään on jo käyty pojan kanssa vaihteeksi päivystyksessä ja ulkoiltu auringossa. Huomenna alkaa arki, oikeestaan ihan mukavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





