243

Minun miehet, pieni ja iso. Pieni poika isin sylissä.

Kotoa sairaalaan on kahdeksat liikennevalot. Sitä väliä kuljen neljä-viisi kertaa päivässä. Takana kolisee tyhjä tuvakaukalo ja laukussa odottaa vaatteet, jotka puetaan sitten kotimatkalle. Aina huomenna... Toivottavasti huomenna oikeasti.


242

Päivän ikäinen.


241

Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille!

Minusta tuli eilen toisen lapsen, ihanan pienen pojan, äiti. Pitkältä tuntunut odotus päättyi. Huomenna päästään toivottavasti kotiin.



240

Muru opettelee kävelemään, on sopivan sotkusta ja Mertaranta selostaa MM-lätkää.

239

Eilisen kirppisreissun saldoa olohuoneen seinällä. Tytön vaatekaapissa alkaa olla vaan liian pientä ja muutama liian iso, nyt pitäis olla jotain sopivaakin. Mahassa kasvavalle olisi löytynyt vaikka mitä mutta vaatekaappi on jo täynnä niitä 56cm pikkubodyja, joita ehtii käyttää kerran ennen kuin menee pieneksi.



238

Tuntuu etten kirjota tänne enää mistään muusta kun säästä. Mutta kun se on niin uskomaton, joka toinen päivä sataa räntää ja joka toinen paistaa aurinko. Tänään nimittäin paistaa. Kauppareissun jälkeen syötiin parvekkeella evästä, ensimmäisen kerran tänä keväänä. Parvekelasit kun pitää huolen ettei tuule niin lämpöä riittää. Bea siristeli silmiä ja mussutti onnessaan banaania. Mikään muu ei oikein maistu mutta sitä söis pötkön toisensa perään.



237

Pitkät puhelut piristää, kiitos toissapäiväisestä ja eilisistä J, S ja E-K!

Sataa vettä, välillä räntää. Parveketta kuitenkin laitetaan kuntoon säätä uhmaten, vielä se kesä tulee. Käytiin ostamassa kaksi tuolia ja pöytä. Kiitos kamalasti K tarjouksesta, mutta löydettiin hyvät omat :) Siellä ne nyt nököttää parvekkeella. Kukkakin on, orvokki kuulemma. Minä en tiedä kukista mitään, mutta joku juttu pitää tuohon ruman ruukun päälle keksiä.




236

Ostin nettikirppikseltä raidallisen tunikan. Ajattelin että ehkä kesällä sitä sitten käytän, jos mahtuu päälle. Mukava yllätys paljastui postipaketista, vaate oli venyvää kangasta. Hyvin mahtuu jo mammamahan kanssa. Kesäpaita pääsi heti käyttöön.

Bealle löydettiin eilen aarre. Jostain vanhasta hintalapusta kultainen ketju. Sitä se nyt pitää ranteessaan, ei ole edes yrittänyt ottaa pois.



235

Eilen poimittuihin koivunoksiin on tänään ilmestynyt jo ihan reilusti vihreää. Aamulla meinasi masentaa kun oli taas satanut lunta, onneksi suli päivän aikana pois.

234

Tuulee ihan kamalasti, kylmä vaikka aurinko paistaa. Käytiin kaupungilla vappua ihmettelemässä. Tori oli täynnä väkeä, mutta metrilakuja ei kukaan myynyt ja jäätelöä ei tehnyt mieli. Keräsin koivunoksia maljakkoon, ei varmaan montaa päivää mene että ovat hiirenkorvalla. Hauskaa vappua muillekin, kyllä ne kesähelteet vielä tulee :)